// spatial and lighting design with heikki paasonen

 

eeva muilu, masi tiitta, anna mustonen, satu herrala: nature dances @ pannuhalli, zodiak - center for new dance, helsinki festival, 20.-28.8.2014

These flowers before me contain the dream of a dance. It could be named ‘The light falling on white flowers’. A dance that would be a subtle translation of the light and the whiteness. 
– Isadora Duncan: The Dance of the Future (1903)

Nature Dances is a stage collaboration between choreographers Satu Herrala, Eeva Muilu, Anna Mustonen and Masi Tiitta. It explores the nature of dance, nature in dance, and the nature of four artists meeting to make a dance together. Throughout the history of dance, the relationship of the dancer's body and its movements to nature and what is considered natural has been in a state of change. With Nature Dances the choreographer-dancers want to participate in this continuum dance the nature of 2014.

choreography, performance: eeva muilu, masi tiitta, anna mustonen, satu herrala, lighting and spatial design: heikki paasonen & jani-matti salo, costume design: laura haapakangas, production: zodiak - center for new dance, helsinki festival, wilderness dance


reviews: 

Heikki Paasonen ja Jani-Matti Salo luovat valo- ja tilasuunnittelullaan Pannuhalliin esteettistä paisuttelua välttäen luonnon niin kokonaisvaltaisesti, ettei yleisö pääse sitä pakoon. Lopun tunnelmassa voi aavistaa ilmastonmuutoksen uhat: vuodenaikoja ei kohta enää ole, eipä juuri säätilojen vaihteluakaan, kelmeä hämärä hallitsee. (Maria Säkö, Helsingin Sanomat 22.8.2014) http://www.hs.fi/arviot/Tanssi/Luonnon+tila+pakottaa+rehellisyyteen/a1408596578990

Teos saa paljon irti Pannuhallista, joka muuntautuu esitys toisensa jälkeen teosten ehdoilla. Nyt Heikki Paasosen ja Jani-Matti Salon suunnittelema näyttämö työntyy nuolen muodossa katsomoon halkaisten sen kahtia. Yläikkunoista kajastaa oikullisen arvaamaton luonnonvalo, jonka kanssa valotekniikka leikkii vaivihkaa. Tanssijat nostelevat käsiään yläilmoihin sormeilemaan valoa ja kaatuilevat maata vasten. Ihmiskeho kurottautuu aina korkeammalle, romahtaa, maatuu ja nousee yrittämään uudestaan. Teos kiertää elämän alkamisen ja päättymisen vastavuoroisuudessa. Vaikka kehot luovuttavat ja kasvit lakastuvat, luonnon kiertokulku ei pysähdy eikä katso taakseen. (Niko Hallikainen, Teatteri & Tanssi 5/2014) 


photo: jani-matti salo, timo wright